Golf lahja hänelle jolla on jo kaikkea
Golf lahja miehelle on tavallaan aika helppo hankkia, sillä tähän intohimoiseen harrastukseen liittyen löytyy tavaraa vaikka kuinka ja paljon. Vaikeuskerrointa nostaa se, että sattuuko mahdollisesti kyseinen tavara jo löytymään tai onko se ylipäätään tarpeellinen.
Jos päivänsankari ei tarvitse esimerkiksi valmennusta ja kärrybägikin löytyy jo tarvittavine mailoineen sekä palloineen, alkaa golf aiheiset lahjat kysyäkin jo enemmän mielikuvitusta.
Golfausvaatteiden hankinta kannattaa jättää sisäisen raadin harteille, jo ihan maku- ja kokovaihtoehtojenkin takia. Puttimattokin saattaa jo kotoa löytyä, harrastuksen kausiluontoisuuden takia. Golf lahjakortti voi olla hieman laimea vaihtoehto, varsinkin jos kyseessä on henkilö, jolle lahjakortteja tipahtelee muutenkin.
Henkilökohtainen golf lahja
Parhaat ja arvostetuimmat lahjat on uniikkeja ja henkilökohtaisia, sellaisia joista näkee, että niiden miettimiseen on käytetty aikaa enemmän kuin lahjakortin kuoreen pujottamisessa.
Karikatyyri on hauska golf lahja, joka varmasti jää saajalle mieleen! Karikatyyri omista valokuvista on uniikki lahjaidea ja siihen saa upotettua mainiosti mukaan muutakin kuin vain golfin, vaikkapa vihjauksia ammatista tai työstä. Tai jotain hauskoja inside-yksityiskohtia, jotka ei välttämättä avaudu muille kuin asianosaisille.
> Mitä enemmän tauluun keksii tarinaa, sitä henkilökohtaisempi ja tykätympi lahjasi on!
Taulussa voisi olla vaikka se ensimmäinen hole-in-one lyönti tai vaihtoehtoisesti pientä keljuilua puskiin menneistä palloista, jos huumorintaju riittää. Eri harrastuksia voi myös sekoittaa ja pelivälineet voi olla hieman erilaisia kuin perinteisesti - golfbägi voi olla täytetty vaikka suksilla.
Lahja golfaajalle
Hauskat golflahjat tilaat helposti
Taulun tilaaminen onnistuu helposti verkkokaupassa. Tarvitset muutaman valokuvan sankarista ja pienen kuvaustekstin yksityiskohtia ja taustoja varten. Lähetän kuvasta luonnoksen kommentteja varten ja säätöjä tehdään tarvittaessa niin, että olet kuvaan tyytyväinen. Tämä on vaikka mainio läksiäislahja työkaverille.
Karikatyyri on suomalaista työtä, ei siis Fiverin kautta Intiassa satunnaisella taiteilijalla teetetty. Työnäytteistäni näet, mitä voit odottaa, eikä laadun tai tyylin suhteen pääse tulemaan yllätyksiä. Työlläni on myös tyytyväisyystakuu!
Liity postituslistalleni, niin saat hyvissä ajoin muistutuksia mm. kalenterin merkkipäivistä, jolloin jää aikaa lahjan hankintaan... toimii vaikka et karikatyyriä tilaisikaan.