Lahjaksi jotain muuta kuin vuohi

Lahjaksi jotain muuta kuin vuohi

Anna lahja joka jää mieleen!

Haluaisitko antaa toisenlaisen lahjan, mutta mielessäsi on jotain muuta kuin Kirkon Ulkomaanavun sinänsä mielettömän tärkeä apu köyhiin maihin?

Karikatyyri on toisenlainen lahja, joka herättää huomiota lahjapöydässä. Se on taatusti yksilöllisin lahja, sillä taulussa esiintyy päivänsankari, joko rakkaan harrastuksensa tai muiden asioiden parissa.

Taulu piirretään valokuvien perusteella, joten se voidaan tehdä valmiiksi hyvissä ajoin ennen juhlia, ja nimenomaan salassa. Mukaan kannattaa keksiä mahdollisimman paljon yksityiskohtia ammatista, työstä, lemmikeistä, harrastuksista, rakkaista paikoista tai muista asioista. Ne voi olla jopa hieman inside-juttujakin, sellaisia mitä ei välttämättä muut kuin sinä ja juhlakalu tiedä. Se tuo tähän toisenlaiseen lahjaan vielä ripauksen yksilöllisyyttä lisää.

Tyytyväisyystakuu

Jos tilaustyönä tehtävän taideteoksen hankkiminen arveluttaa, niin sitä helpottamaan annan tyytyväisyystakuun. Eli jollei kuva ala luonnosvaiheessa korjaustenkaan jälkeen miellyttämään, tilaus raukeaa eikä mitään tarvitse maksaa. 

Tyytyväinen asiakas, varsinkin taulun vastaanottava loppuasiakas, ovat minulle tärkeintä. 

Kuinka taulu tilataan?

Tilaaminen on vaivatonta, tarvitset käyttää siihen aikaa vain muutaman hetken. Ei siis tuntikausien kaupoissa pyörimistä ja vaihtoehtojen punnitsemista, joka vie omaa aikaasikin tolkuttomasti. Verkkokaupassani on nyt myös Klarna-maksuvaihtoehdot, joten tilaaminen on joustavaa ja turvallista.

Tilausta varten tarvitset:

  • pari hyvää valokuvaa, vähintään yksi sellainen missä silmät näkyy hyvin
  • lyhyt kuvaus ammatista, työstä tai harrastuksista, mitä kuvassa halutaan eniten korostettavan
  • jotain pikku yksityiskohtia taustaa varten
  • jos on jotain mielivaatetta tai sellaista jota ei varmasti käytä, niin sellaiset kannattaa mainita

Voit katsoa myös usein kysyttyjä kysymyksiä täältä > 

Liity postituslistalleni, niin saat hyvissä ajoin muistutuksia mm. kalenterin merkkipäivistä, jolloin jää aikaa lahjan hankintaan... toimii vaikka et vielä karikatyyriä tilaisikaan.