Millainen on paras lahja miehelle - Hauskat lahjaideat
Tämän postauksen aihe on tosiaan ”lahja miehelle”, sillä siitäkin riittää kirjoitettavaa ja naisille suunnatuista lahjoista olisi sitäkin enemmän ja tästä venähtäisi turhan pitkä tarina.
Lahjan löytämistä helpottaa huomattavasti pienikin tietous päivänsankarista. Mitä harrastaa tai millaisia vaatteita käyttää? Nauttiiko musiikista tai elokuvista? Vinkkejä kannattaa kysyä myös kavereilta tai sukulaisilta.
Monesti, kun aletaan pohtimaan joko syntymäpäivälahjaa tai lahjaa eläkkeelle jäävälle miehelle, tulee ensimmäisenä mieleen työkalut tai jotain kalastukseen, metsästykseen tai golfiin liittyvää. Kyseisillä kohdennuksilla ei toki kovin pieleen voikaan mennä, varmasti suurimmalla osasta miehistä löytyy harrastuslistalta ainakin joku noista.
Harrastuksiin liittyvä lahja onkin yleensä mieleinen, jos vaan osaa hankkia jotain sellaista, mikä menee käyttöön eikä ole laadultaan sellainen joka siirtyy kierrätyslaatikkoon heti kahvipannun jäähdyttyä.
Usein tahtoo olla myös niin, että kun harrastat jotain intohimoisesti, olet kyllä jo varsin kattavasti hankkinut kaiken tarpeellisen ja hyödyllisen romppeen aiheeseen liittyen. Joten lahjaksi jotain harkitsevalla on aika pienet mahdollisuudet onnistua tuomaan mitään uutta. Pahimmassa tapauksessa annat jonkun aivan väärän tai nolon ja heikkolaatuisen vempaimen, joka ei varmasti aja sitä asiaa mihin sen ajattelit.
Tilanne muuttuu, jos tosiaankin tiedät tai olet saanut vihjeen, joilla voit hankkia juuri tarkalleen oikean tuotteen.
Tee lahja itse
Jos olet yhtään kätevä missään, niin omatekoisissa lahjoissa on eniten tunnetta ja henkilökohtaisuutta. Kun teet jotain itse, voit helposti lisätä siihen jotain mikä liittyy sankarin harrastuksiin. Itse tehtäviä lahjoja voisi olla esimerkiksi;
- villapaita tai pipo, mikäli osaat neuloa
- metsästyspuukko, jonka tuppeen tai terään kaiverrat nimen
- uniikki itse tehty vaappu
- oma viinipullon etiketti
- viinipulloon tms. juomaan itse tehty "resepti"
- diplomi, jonka voit kehystää (pohjia löytyy netistä paljon)
- paksusta katajasta tms puusta sahatut ja merkityt lasinaluset
- selviytymispakkaus, johon mukaan kaikkea hauskaa harrastukseen liittyvää
- reppu, muki, hiirimatto, kalenteri tai t-paita omasta valokuvasta painettuna
- elämys tai tapahtuma
Karikatyyritauluun saa mukaan hurjasti yksityiskohtia
Karikatyyritaulusta paras lahja miehelle
Jos haluat todellakin erottua muista lahjan tuojista ja jäädä mieleen parhaan lahjaidean keksijänä niin voit tilata uniikin ja yksilöllisen karikatyyrin. Se on valokuvien pohjalta piirrettävä hauska liioiteltu muotokuva, jossa korostetaan joitakin piirteitä ilman että kuitenkaan pilkataan kohdetta. Lahja-karikatyyri on eri asia kuin vaikkapa poliittinen pilapiirros.
Taulun yksityiskohtiin ja taustoihin voi upottaa vaikka kaikki miehen harrastukset. Itseasiassa näin siitä saakin hauskemman ja tutkittavaa on enemmän. Hyvien valokuvien lisäksi kuvaustekstin laatiminen on tärkein vaihe taulun onnistumisessa, sillä taiteilijahan ei tunne päivänsankaria tai hänen luonnetta. Siitäkään ei silti tarvitse ottaa paineita, riittää kun laitat vaikka ranskalaisilla viivoilla asioita, jotka tiedät liittyvän kohteeseen.
Aikaa kestävä lahja miehelle
Karikatyyri on mainio syntymäpäivälahja miehelle. Harrastusvälineet vanhenevat ja asut kuluvat, mutta uniikki taideteos kestää ja naurattaa seinällä vielä vuosia. Taulua on hauska esitellä vieraille ja kertoa tarinaa kuvan takana.
Yhtälailla taulun antaminen on ikimuistoinen tilaisuus, kun sankari kaivaa ihmeissään taulua paketista... se tilanne kannattaa videoida. Muutamat asiakkaani ovat lähettäneet näitä avausvideoita ja ne on olleet varsin hauskoja tilaisuuksia :)
Kuinka tälläinen lahja hankitaan?
Karikatyyritaulun tilaaminen on vaivatonta. Tarvitset muutaman valokuvan ja lyhyen kuvaustekstin yksityiskohtia varten. Valokuvista ainakin yhden tulisi olla kasvokuva, josta erottuisi silmät hyvin. Aurinkolasikuvat ei ole hyviä, koska niistä ei erota silmiä ja ne on kuitenkin kuvan onnistumisen kannalta tärkeät.
Verkkokaupassani on Klarna -maksuvaihtoehdot, eli voit maksaa heti luottokortilla tai verkkopankissa, tai voit valita taulun toimituksen jälkeen maksun osissa. Kuinka vain parhaiten sopii.
Työlläni on myös tyytyväisyystakuu, eli jos et ole säätöjenkään jälkeen tyytyväinen luonnokseen, tilaus raukeaa ja saat rahasi takasin.
Eli voit hankkia hämmästyttävän hauskan ja ainutlaatuisen karikatyyritaulun turvallisin mielin, eikä lahjan takia tarvitse juosta supermarketeissa kuluttamassa kallisarvoista aikaa.
Liity postituslistalleni, niin saat hyvissä ajoin muistutuksia mm. kalenterin merkkipäivistä, jolloin jää aikaa lahjan hankintaan... toimii vaikka et karikatyyriä tilaisikaan.