PARAS lahja miehelle jolla on jo kaikkea!

Karikatyyri on paras lahja miehelle, jolla on jo kaikkea mitä hän ikinä vaan keksii hankkia tai toivoa. Anna syntymäpäivälahja, joka saa hänet tuntemaan olevansa aivan erityinen.


Syntymäpäivä onnittelut

Toisenlainen lahja

Mitä antaa lahjaksi hänelle jolla on jo kaikkea? Älä nolaa itseäsi antamalla erityisenä merkkipäivänä lahjaksi mitäänsanomatonta roinaa! 

    Ensimmäinen mieleesi juolahtava lahja on varmasti listan kärkipäässä muillakin vierailla. Älä valitse sitä!
    Kannattaako hänelle jolla on jo kaikkea, antaa viiden euron usb-pullonavaaja-nenäkarvatrimmeriä?
    Useimmat meistä valitettavasti lopulta päätyvät tavallisiin ja helppoihin lahjoihin, jotka unohdetaan saman tien. 

Karikatyyri on paras lahja miehelle jolla on jo kaikkea! 
Niille, joiden mielestä omakuva taulu tuntuu typerältä tai lapselliselta ajatukselta - kun kuvasta tunnistaa itsensä hauskalla tavalla toteutettuna, sen arvostus nousee silmissä, koska perinteisesti karikatyyrejä on tehty vain julkkiksista. 
Karikatyyri naurattaa myös ihmisiä, jotka välttelevät valokuvissa olemista ja inhoavat passikuvaansa.

Tyytyväiset Asiakkaani kertovat

Asiakaspalaute on minulle arvokas lähde, jonka avulla voin parantaa palvelua ja tuotteitani. Asiakaspalautteen avulla voin myös oppia, miten tehdä asioita paremmin ja tarjota parasta mahdollista palvelua. Olisin erittäin kiitollinen, jos viitsit käydä antamassa palautetta, siitä on hyötyä myös tuleville asiakkailleni, jotka vielä miettivät karikatyyrin tilaamista.

Kuinka tilaat taulun?

1. Etsi valokuvia

Kaivele päivänsankarista muutama hyvä valokuva ja kirjoita lyhyt esittely ammatista, harrastuksista, mielipaikasta jne. Mainitse myös silmien väri ja näkyykö esim. kädessä sormusta. Tee tilaus verkkokaupassa.

2. Kommentoi luonnosta

Lähetän sinulle taulusta sähköpostilla luonnoksen, johon teen tarvittavat fiksaukset antamiesi kommenttien pohjalta. Tarvittaessa useammankin kerran niin, että kuvasta tulee varmasti mieleinen. 

3. Ojenna lahja

Valmis taulu tulee tukevassa ja siistissä paketissa kehystettynä sinua lähimpänä olevaan Postin pakettiautomaattiin. Nouda sopivana ajankohtana ja voit ojentaa syntymäpäiväonnittelut suoraan päivänsankarille.

Paras lahja miehelle

Miksi karikatyyri?

Karikatyyri on ehkä paras henkilökohtaisin lahja, mitä voit antaa. Se on henkilökuva, jossa korostetaan ihmisen ulkoisia piirteitä tai jotain luonteen persoonallista ominaisuutta sekä vaikka harrastuksia tai ammattia jne. Karikatyyri tehdään aina hyväntahtoiseksi, eikä sillä haluta pilkata ketään. ​

  • Hauska lahja

    Taatusti hauska ja erilainen. Huumori onnittelut, syntymäpäivälahja, tupaantuliaislahja tai läksiäislahja työkaverille

  • Helppo

    Helppo ja vaivaton tilata verkkokaupasta. Monipuoliset ja turvalliset maksutavat - ilmainen toimitus

  • Ekologinen

    Ei turhaa ja tarpeetonta tavaraa varaston täytteeksi

  • Suomalainen

    Karikatyyrilahja on suomalaista työtä - tyytyväisyystakuu

Paras lahja miehelle

Ekologinen idea!

Mitäpä jos karikatyyri olisikin luontoa säästävä ja tyylikkäs vaihtoehto - tuppeensahatulle lankulle laserilla poltetun lahjan materiaali on mahdollisimman vähän käsiteltyä puuta ja kuvan laseroinnissa ei tarvita mitään väriaineita tai kemikaaleja.
Tämäkin piirros on ainutlaatuinen taideteos, joita ei ole toista samanlaista. Varsinkin jokaiselle luonnon kanssa tekemisissä olevalle ihmiselle taulu on napakymppi lahjaidea. Vaikkapa ystävänpäivälahja miehelle, joka metsästää.

Lahja tyytyväisyystakuulla

Tyytyväisyystakuu

​Tilaus on riskitöntä, sillä muokkaan luonnosta toiveiden mukaan niin kauan että olet tyytyväinen. Ellei se vieläkään miellytä, tilaus voidaan perua, eikä työtä veloiteta. ​

Piirrän karikatyyrejä asiakkaan toimittamien valokuvien pohjalta. Tämä lahjaidea on tarkoitus olla hauska, eikä karikatyyritaulu ole pilakuva, vaan se tehdään aina hyvällä maulla ja korostamatta kohteen kenties arkoja paikkoja. Julkkisten karikatyyrit ovat sitten eri asia :)
Piirrän taulut digitaalisesti käsin, tulostan ne laadukkaalle A3 valokuvapaperille ja kehystän valmiiksi tauluksi. Lopullinen työ on siis käsin piirretty aito taideteos, eikä mikään valokuvasta tekoälyllä väännelty kuvamanipulaatio. Signeeraan tulosteet päiväyksen kanssa, joten se on yksilöllinen kappale. 
Tilaa onnistuneet syntymäpäiväonnittelut miehelle tästä >

Paras lahja miehelle

Alla malleja lahjaksi tekemistäni karikatyyreistä. Nämä työnäytteet ovat esimerkkejä töistäni, joita olen tehnyt asiakkaille. Toivon, että nämä mallit inspiroivat ja antavat sinulle ideoita mahdolliseen lahjaideaasi. Saat myös käsityksen, miten esimerkiksi mustavalkoinen kuva eroaa väritetystä.

Mitä karikatyyri maksaa?

Lahjan kustannuksiin kannattaa laskea myös etsimiseen ja hankkimiseen käytetty oma aika, joka voi nostaa sitä usein merkittävästikin! Karikatyyrejä tilatessa ei omaa aikaa kulu kuin jokunen minuutti. Valmiin paketin voit noutaa lähimmästä postin automaatista ja kääräistä lahjapaperiin. Syntymäpäivälahjan hinta riippuu henkilömäärästä sekä värillisyydestä. 
Karikatyyrilahja -verkkokaupassa on käytössä Klarna.fi joustavat maksutavat. Klarnalla voit valita jos haluat maksaa ostoksesi heti tai vasta vastaanotettuasi tilauksesi. Maksu aktivoituu vasta kun valmis ja hyväksytty taulu on toimitettu.

Klarna maksu
Posti

Hinnat sisältävät arvonlisäveroa 10%, kehystyksen sekä ilmaisen toimituksen sinua lähimpään postin automaattiin.  
Eikö löytynyt sopivaa? Laita viestiä >

Arveluttaako vielä tilaaminen?  

Joskus kuitenkin tulee tilanteita, kun tavanomainen lahja ei riitä! Anna sähköpostiosoitteesi, niin muistuttelen silloin tällöin olemassa olostani, eikä tämä lahjaidea jää ihan unohduksiin. 

Thank you!

We will contact you shortly.

Can't send form.

Please try again later.

Karikatyyri ratkaisee monta lahjapulmaa !

Karikatyyritaulu ei ole pelkästään syntymäpäivälahja vaan se toimii monessa muussakin tilanteessa. Alla listattuna muutamia toimivia lahjaideoita:

10%

Hääpäivälahja ja valmistujaislahja

Hääpäivälahja idea, ystävänpäivälahja miehelle, isänpäivälahja tai äitienpäivälahja.

30%

Liikelahja

Upea liikelahja ja yrityslahja sekä myös hauska läksiäislahja työkaverille tai golf lahja.

25%

lahja Eläkkeelle jäävälle

Taulu on mainio 60-vuotislahja tai paras läksiäislahja eläkkeelle jäävälle työkaverille.

35%

50-vuotislahja, syntymäpäivälahja miehelle

Taulu on erittäisi suosittu 50 vuotislahja henkilölle jolla on jo kaikkea! Hauska syntymäpäivälahja.

Upea hääpäivälahja idea

Hääpäivä on ikimuistoinen tapahtuma varsinkin jos kyseessä on jo pariskunta jolla on kymmenien vuosien yhteinen taival. Usein paras vuosipäivälahja siinä vaiheessa on joku yhteinen elämys tai kokemus.
Tämän hääpäivälahjan avaaminen paketista on taatusti videoimisen arvoinen tapahtuma, sillä nappiin osuessaan se saa aikaan varsin iloisia ilmeitä ja naurun remakkaa, koko perheessä.

Hääpäivälahja
Image placeholder

Hauska profiilikuva

Kun haluat erottua massasta, niin tilaa yksilöllinen sarjakuvamaisesti piirretty profiilikuva - uusi erilainen ja paljon mieleenpainuvampi tapa profiloitua kuin pelkkä valokuva!

Piirretty profiilikuva on piirretty käsin, eli suomalaista työtä, eikä mikään puhelinaplikaation suotimella valokuvasta väännetty ”taideteos”. Sarjakuvahahmon piirrän iPadilla lähettämiesi valokuvien pohjalta, eli lopputulos on korkealaatuinen ammattilaisen piirtämä, sinun näköisesi uniikki piirroshahmo. 
Voit hyödyntää tätä monilla eri tavoilla, sähköisenä tai tulostettuna. Piirros on myös mainio lahjaidea poikaystävälle tai ystävänpäivälahja vaikkapa mukiin tai tyynyyn painettuna.

Kuka näitä tekee?

Lahjaideat miehelle ja naiselle piirretään Suomessa, joten tilaa taulu ja tuet myös suomalaista työtä :)

Janne Markkanen

Janne Markkanen

Olen kuvittaja-graafikko ja karikatyyristi taiteilija Veikkolasta, minulla on yli 30 vuoden kokemus kuvittamisesta ja graafisesta suunnittelusta.Aikojen saatossa olen saanut olla mukana erilaisissa suunnittelu- ja kuvitusprojekteissa maan ja taivaan väliltä, mutta kaikkein rakkainta minulle on ollut ja on yhä piirtäminen. 

Janne

Karikatyyri

Karikatyyrilahja Oy

Karikatyyrit saivat alkunsa aikoinaan, kun muutama tuttu pyysi minua tekemään sellaisen lahjaksi. Tilauksia alkoi tulla muualtakin ja siitä se ajatus sitten lähti... Karikatyyrien piirtäminen on minulle nyt harrastuksesta poikinut työ, joka antaa mahdollisuuden toteuttaa sitä mistä pidän eniten.

Janne

FAQ

Alla muutamia asiakkaitani askarruttaneita kysymyksiä ja vastauksia niihin.

  • Mikä on karikatyyri?

    Karikatyyri on henkilökuva, jossa korostetaan ihmisen ulkoisia piirteitä tai jotain luonteen persoonallista ominaisuutta. Usein siinä suurennetaan suurta ja pienennetään pientä ja kuvassa keskitytään kasvoihin, siksi muu vartalo piirretään usein pieneksi. Karikatyyri tehdään aina hyväntahtoiseksi, eikä sillä haluta pilkata ketään. Se on lahja miehelle jolla on jo kaikkea.

  • Mitä kuvan tekeminen vaatii?

    Tämä toisenlainen lahja onnistuu ihan valokuvista. Tilausta varten tarvitsen muutaman hyvälaatuisen valokuvan piirrettävästä henkilöstä sekä pienen kuvaustekstin. Kuvauksessa voi olla esimerkiksi lahjan saajan ammatti, harrastus, joku rakas esine tai eläin ym.

  • Millaiset valokuvat soveltuvat malliksi?

    Parhaita on digikuvat, joissa piirrettävän henkilön silmät näkyvät hyvin. Tälläisiä pitäisi olla mukana ainakin yksi ja mielellään vähintään 1200 px resoluutiolla. Lisäksi muutama kuva erilaisista tilanteista. Mitä enemmän kuvia löytyy, sitä parempi. Passikuva on huono, sillä kukapa meistä on oikeasti passikuvansa näköinen. Parasta, jos pystyt epäilyksiä herättämättä ottamaan sellaisen lähikuvan, missä ei näkyisi paljon muuta kuin pää ja hartiat. Tärkeää olisi myös varuilta mainita minkä väriset silmät kohteella on, ellei sitä näe selkeästi kuvista!

  • Pitääkö karikatyyri maksaa etukäteen? Entä jos se ei olekaan tunnistettava?

    Taulua ei tarvitse maksaa etukäteen, verkkokaupassa on käytössä Klarna maksutavat, eli voit itse päättää miten ja milloin maksat. Toimitan kuvasta sähköpostilla myös luonnoksen kommentoitavaksi. Saamieni kommenttien perusteella teen hienosäädöt tai tarvittaessa uuden vedoksen ja vasta hyväksymisen jälkeen piirrän kuvan puhtaaksi ja teen mahdollisen värityksen. Tilaus on riskitöntä, sillä jos et ole tyytyväinen luonnokseen, ei tarvitse viedä tilausta loppuun eikä maksaa mitään.

  • Monta henkilöä karikatyyrissä voi olla?

    Se riippuu mihin tarkoitukseen taulu on menossa ja montako hahmoa täytyy tehdä tunnistettavaksi. Syntymäpäivä- tai valmistujaislahjaksi tulevassa kuvassa on usein yksi henkilö. Häälahjassa tietenkin kaksi. Kuvaan voi lisätä pieniä hahmoja, esim. koira, joku supersankari, muusikko. Nämä pienet hahmot eivät ole kuvassa pääosassa, joten niitä ei tehdä kuin suuntaa antaviksi.

  • Onko taulu maalaus vai tuloste?

    Karikatyyrit piirrän nykyään sähköisesti. Teen kuvat iPad Pro:lla, jolla piirretään aivan kuin perinteisesti kynällä ja paperilla. Taulut ovat siis käsin piirrettyjä, ei mitään PhotoShopilla tehtyjä efektejä. Näin sähköisessä muodossa tehtyyn kuvaan on mahdollista tehdä muutoksia ja korjauksia vielä aivan loppumetreillä, eikä taulua tarvitse aloittaa joka kerta alusta. Ammattitason taidetulostimella laadukkaalle paperille tulostettu kuva toistaa myös värit huomattavasti herkullisemmin kuin vaikkapa vesiväreillä on mahdollista saada aikaan. Lopputulos on uniikki lahja miehelle jolla on jo kaikkea, jonka myös signeeraan mustekynällä päiväyksen kanssa.

Ota yhteyttä

Parhaiten tavoitat minut sähköpostilla.

Osoite

Riekontie 7, 02880 Veikkola

TietosuojaselosteTietoa evästeistä
Liity postituslistalle- Voit tilata taulun heti 50€ halvemmalla!!

Eikö löytynyt sopivaa vaihtoehtoa?

Kerro toiveistasi ja aikataulusta...

Thank you!

We will contact you shortly.

Can't send form.

Please try again later.

Karikatyyri hinta

Hinnat sisältävät 10% arvonlisäveron, kehystyksen sekä ilmaisen toimituksen sinua lähimpään postin automaattiin. Rintakuva voi sisältää muutamia yksityiskohtia, esimerkiksi jotain esineitä käsiin. Kokokuvassa yksityiskohtia voi olla enemmän.

  • Mustavalkoinen

    1 henkilö, rintakuva

    280 €

    1 henkilö, kokokuva

    380 €

    2 henkilöä, kokokuva

    480 €

  • Värillinen

    1 henkilö, rintakuva

    380 €

    1 henkilö, kokokuva

    500 €

    2 henkilöä, kokokuva

    600 €

Mustavalkoinen

Värillinen

  • 1 henkilö, rintakuva

    280 €

    380 €

  • 1 henkilö, kokokuva

    380 €

    500 €

  • 2 henkilöä, kokokuva

    480 €

    600 €